Chupacabra on taruolento, jonka kerrotaan elävän Keski-Amerikassa ja Etelä-Amerikan pohjoisosassa. Sen espanjankielinen nimi on El Chupacabras, mikä tarkoittaa vuohenimijää. Nimi johtuu sen väitetystä tavasta hyökätä kotieläinten kimppuun ja imeä niiden veret viimeistä pisaraa myöten.
Chupacabra on verrattain uusi ilmestys, sillä ensimmäinen kirjattu havainto siitä on vasta keväältä 1995. Tuolloin Puerto Ricosta löytyi kuolleita kissoja, kalkkunoita, koiria, lehmiä, hevosia ja varsinkin vuohia, jotka oli tapettu oudolla tavalla. Ne oli nyljetty ja niillä oli terävien hampaiden jäljet kaulassa tai rinnassa. Niissä ei ollut jäljellä lainkaan verta. Joulukuuhun mennessä vuohenimijä oli tappanut jo yli 1 000 eläintä, ja karjankasvattajat olivat peloissaan. Yhä useammat ilmoittivat nähneensä hirviön. Vuoden 1996 alussa chupacabra-havainnoista kerrottiin jo Meksikossa ja Yhdysvalloissa latinalaisamerikkalaisväestön asuttamilla alueilla.
Yleisimpien havaintojen mukaan chupacabra on apinaa muistuttava, 1-1,5 metriä pitkä peto, jolla on mustanharmaa turkki, punaiset silmät ja pitkät torahampaat. Joidenkin silminnäkijöiden mukaan sillä olisi kuitenkin paljas, sininen iho, selässä piikkejä ja lepakkomaiset siivet ja se kävelisi kahdella jalalla. Chupacabran kerrotaan liikkuvan yliluonnollisen nopein ja äänettömin askelin ja sen väitetään löyhkäävän rikinkatkua, joka lamauttaa saaliseläimet.
Olennon alkuperästä on erilaisia teorioita. Yliluonnollisiin asioihin uskovat väittävät sen olevan paholainen tai avaruusolento, toisten mukaan se on karannut jostakin laboratoriosta. Tiedeyhteisö on sitä mieltä, että väitetty eläin on vain olematon, paniikin synnyttämä taruolento.
mutta minun tekemien tutkimusten johdosta voin vedota siihen että kyseinen otus on olemassa!
avondale napyeer Community Member |
|